Iso-Puolalan restauroinneista

Sanonta sanoo, että suuratin lapsella ei ole kenkiä. Niinpä Iso-Puolalassakin korjailtiin viime vuonna rempallaan olevia nurkkia.

Tällä kertaa korjauskohteita oli kaksi. Varastona toiminut liiteri muutettiin ensin käyttökelpoiseksi tapahtumatilaksi. Sen jälkeen pienemmän asuinrakennuksen porrashuone kunnostettiin ja ulkoportaat palautettiin vanhaan muotoonsa.

Liiterin lattia

Päätalon kylkeen 1800-luvulla lisätty liiteri sai pitkään olla alkuperäisessä tehtävässään romujen, rojujen sekä aarteiden säilytyspaikkana. Yhditys tarvitsi kuitenkin kipeästi lisätiloja, ja ratkaisu löytyi liiteristä. Liiterin ulkoseinät ja osa sen runkorakenteista korjattiin jo edellisvuonna. Nyt vuorossa olivat sisäosat.

Liiteri oli jaettu kahdella väliseinällä kolmeen pieneen varastoon. Väliseinät päätettiin purkaa ja lattia korjata priimakuntoon. Noin kolmasosa varaston lattiasta puuttui kokonaan, ja säilyneessa osassa oli pahoja lahokohtia. Lattia oli ladottu paksuista 4-5 tuuman mäntylankuista, jotka oli tapitettu kiinni toisiinsa. Tällainen kelluva lattia on helppo purkaa: tarvitsee vain vetää reunimmainen lankku irti viereisestä ja nostaa talteen. Koska lattia oli tarkoitus latoa takaisin paikalleen, kaikki lankut merkittiin huolella, jotta ne voitaisiin latoa samassa järjestyksessä takaisin.

Iso-Puolalan talot sijaitsevat kallioisella kukkulalla. Tämä näkyi myös varastorakennuksen lattiassa. Peränurkasta pilkisti lattian tasolla kallio, mutta vastakkaisessa nurkassa se jo sukelsi syvyyksiin. Maaston muoto selittää, miksi lattia alun perin puuttui varaston perältä - kallio toimitti sen virkaa.

Lattian alle kurkistettaessa havaittiin ajan vääjäämätön vaikutus: tukirakenteet olivat hautaisen tomuiseen, hiekan- ja kaarnansekaiseen täytteeseen, jota ajan saatossa oli päässyt kerääntymään lattian alle. Kaiken kaikkiaan lattian tukirakenteet olivat varsin viittellisiä. Kunnollisen paksuinen, tapitettu lankkulattia ei tosin juuri tarvitse tukirakenteita, etenkään ulkovarastossa.

Lankkulattia päätettiin ulottaa koko sisätilaan, mikä tarkoitti lattian lievää nostamista liiterin peräosassa. Kallio sai jäädä lattian alle. Lattiaa nostettiin hiukan kohti peräseinää, koska oviaukoissa se haluttiin jättää alkuperäiseen korkoonsa. Uudet tukirakenteet tehtiin näiden mittojen mukaan.

Vanhoista lankuista poistettiin lahot kohdat, ja vaillinaisista lankuista yhdisteltiin kokonaisia. Kokonaan puuttuva lattiaosus tehtiin leveistä tuppeensahatuista mäntylankuista. Ulkokuivatut lankut höylättiin käsin ja tapitettiin toisiinsa.

Liiteri sai loppusilauksena tunnelmaan sopivan valaistuksen. Monikäyttöinen tila toimii nyt niin kurssien pitopaikkana, tapahtumakahvilana ja kuin taidegallerianakin.

Kunnollisen paksuinen tapitettu lankkulattia ei tosin juuri tarvitse tukirakenteita, etenkään ulkovarastossa.

Liiteristä purettiin väliseinät. Muut vanhat puuosat pyrittiin säilyttämään; vaurioituneet lattialankut korvattiin uusilla. Perältä puuttui lankutus kokonaan, sillä siellä tehtävän hoiti sileä kallio. Nyt lattia haluttiin ulottaa koko liiterin aluee… — Liiteristä purettiin väliseinät. Muut vanhat puuosat pyrittiin säilyttämään; vaurioituneet lattialankut korvattiin uusilla. Perältä puuttui lankutus kokonaan, sillä siellä tehtävän hoiti sileä kallio. Nyt lattia haluttiin ulottaa koko liiterin alueelle eli kallionkin yli, joten sen rakenne suunniteltiin lievästi kohti takaosaa nousevaksi.

*Uudet osuudet tehtiin tuppeen sahatuista ulkokuivalankuista. Ne höylättiin käsin ja tapitettiin toisiinsa.*

Alaosa on uusittu kokonaan, sillä vanhat tukipuut olivat hautautuneet lattian alle kerääntyneeseen möhnään. Karheanasiallinen, kiehtova huonetila on ollut jo ahkerassa yleisökäytössä. Liiterin henkeen kuuluvat arjen ja työnkin jäljet, kuten ympyräku… — Alaosa on uusittu kokonaan, sillä vanhat tukipuut olivat hautautuneet lattian alle kerääntyneeseen möhnään. Karheanasiallinen, kiehtova huonetila on ollut jo ahkerassa yleisökäytössä. Liiterin henkeen kuuluvat arjen ja työnkin jäljet, kuten ympyräkuva kertoo.

Pienemmän asuinrakennuksen porrashuone

Iso-Puolalan pienemmän asuinrakennuksen porrashuone oli vajonnut ajan mittaan eräänlaiseen lepoasentoon - se nojaili maahan ja oli hieman joka suuntaan kallellaan. Rakenteita tutkittaessa selvisi, että varsinaisia, maahan asti ulottuvia tukipisteitä oli vain muutamalla laholla hirrenpätkällä.

Porrashuoneen hitaan rappion olivat aiheuttaneet maahan painuneet perustukset, pihamaan kohonnut maanpinta sekä suoraan seinän vieressä kasvanut suuri lehtipuu valtavine juurineen, jotka olivat työntäneet perustuksia tieltään. Vahinko lisäsivät porrashuoneen kylkeen rakennetut betoniportaat, jotka olivat lahottaneet yhden sivun alaosan kokonaan.

Korjauksen ensimmäinen vaihe oli porrashuoneen tuenta ja oikaisu. Tämä tehtiin hyvin hitaasti ja huolellisesti. Porrastornia nostettiin ja työnnettiin samanaikaisesti monesta pisteestä useaan suuntaan. Erityistä huomiota kiinnitettiin kattorakenteisiin sekä porrashuoneen ja talon liitoskohtiin. Kahta porrashuoneen kylkiin kiinnittyvää pienempää vesikattoa seurattiin erityisen tarkasti.

Oli selvää, ettei rakenteita voinut suoristaa täysin, koska porrashuoneen runko oli vuosien kuluessa levinnyt liian moneen suuntaan. Rakenteiden osia oli muun muassa panelointien alla, eikä niihin olisi päässyt käsiksi purkamatta suurta osaa sisäpuolisista pintarakenteista. Salvotut liitokset naulauksineen eivät useinkaan taivu takaisinpäin pakotettuina aivan alkuperäisiin paikkoihinsa, ja korjaajan on tyydyttävä jonkinlaiseen kompromissiin.

Hankalimman vaiheen eli nostotyön jälkeen riitti vielä tekemistä.

Vanhoja perustuksia oiottiin ja korotettiin, rungon alaosat uusittiin, ja pystytolppoen lahot alapäät paikkakorjattiin tappiliitoksi. Julkisivulaudoituksen alaosan paikkaaminen ei sekään käynyt käden käänteessä. Seinän jokainen lauta oli eri levyinen ja vaati siis oman jatkopalansa!

Piharakennuksen porrashuone huikui menneen ajan tunnelmaa malauksellisen vinona. Kyse oli kuitenkin hitaasta tuhoutumisesta. Peruskivet olivat maan sisässä, ja lisäksi seinävierustan puun juurit olivat siirrelleet sitä. Pihan pinta oli noussut ulkop… — Piharakennuksen porrashuone huikui menneen ajan tunnelmaa malauksellisen vinona. Kyse oli kuitenkin hitaasta tuhoutumisesta. Peruskivet olivat maan sisässä, ja lisäksi seinävierustan puun juurit olivat siirrelleet sitä. Pihan pinta oli noussut ulkopuolella puuosiin asti, ja betonisen portaan lahottama seinä täydensi rappion.

*Kuvapari esittelee portaikon tukirakenteita ennen-jälkeen; itse teksti valaisee kaikkea muuta työtä, mitä näinkin pieni kohde voi vaatia.*

Moneen suuntaan kallistuneen rakennelman nostaminen ja suoristaminen on kolmiulotteinen maailma, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Porrastornia jouduttiin kääntämään parempaan asentoon useasta eri pisteestä, ja työ piti tehdä hitaasti, vaikutuksia ta… — Moneen suuntaan kallistuneen rakennelman nostaminen ja suoristaminen on kolmiulotteinen maailma, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Porrastornia jouduttiin kääntämään parempaan asentoon useasta eri pisteestä, ja työ piti tehdä hitaasti, vaikutuksia tarkkaillen. Tavoitteena oli säästää mahdollisimman paljon alkuperäistä, joten kompromissejakin tehtiin. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy helmaosuuden paikkausta.

Ulkoportaat

Porrashuonetta lahottaneet betoniportaat purettiin. Tilalle rakennettiin puiset portaat, joiden muoto jäljitettiin vanhasta valokuvasta. Arkkitehti Seppo Pärnä laati rakennuslupakuvat valokuvan pohjalta. Myös portaiden vanhat perustukset saatiin paikannettua ja siten hyödynnettyä rakentamisen kuvan avulla.

Maan pinta talon edustalla oli ajan myötä myös kohonnut, joten sitä poistettiin portaiden edestä. Suuritöisempi muotoilu päätettiin kuidenkin jättää myöhempään ajankohtaan. Vanhojen portaiden sisälle jäävistä rakenteista ei löytynyt tietoa, mikä onkin yleinen ongelma, kun kyse on puisista ulkoportaista. Katoksettomat ulkoportaat ovat alttiita säiden rasitukselle, joten kovin vanhoja portaita ei ole säilynyt. Valokuvat kertovat portaiden ulkoasusta mutta eivät kuitenkaan paljasta kantavia rakenteita saati käytettyjä liitoksia.

Malli rakenteisiin saatin Luostarinmäen käsityöläismuseosta, joka vastaa ajallisesti Iso-Puolalaa. Käsityöläismuseon portaita koskee kuitenkin sama ongelma: portaat on uusittu useasti, eikä kaikkien yksityiskohtien autenttisuutta voi varmentaa. Tästä huolimatta Iso-Puolalan portaat tehtiin samoilla periaatteilla kuin valtaosa Luostarinmäenkin ulkoportaista. Askelmat makaavat leveiden reisilankkujen päällä, joihin porrasaskelmien paikat on sahattu. Liitokset ovat yksinkertaisia, mutta rakennetta tukevia. Yksityiskohdat ovat kuitenkin tarkemman tiedon puutteessa tekijän ja rakenteiden sanelemia.

Alkuperäisten portaiden puumateriaalista ei ollut tietoa, joten puulajin määräsi käyttötarkoitus. Kantavat rakenteet ja kaitett tehtiin tiheästä männystä, sivulaudoitus kuusesta ja askelmat lehtikuusesta. Askelmat ovast suurimmalla rasituksella, joten niiden puulajia mietittiin tarkoin. Sekä kuusi että mänty soveltuvat tarkoitukseen. Katokseton ulkoporras on kuitenkin säiden armoilla ja kosteudenkestävyys on keskeistä. Laadukkaalla lehtikuusella on hyvä kosteudenkestävyys. Suomessa lehtikuusta on käytetty perinteisessä rakentamisessa vain vähän, mutta tällä kertaa ratkaisuun vaikutti myös sattuma: sahan hyllystä löytyi erä ensiluokkaista puutavaraa.

Antero Lipasti
Rakennusrestauroija (AMK)